Ämmi Kaikilla ihmisen oikeuksilla, maailman paras ja ainoa Hilkkapien Onnentyär

Meän mettäkonfferenssit on lopussa!

  • Joonatan 2.7.2011
    Joonatan 2.7.2011
  • Kenna ja Joonatan keväällä 2010.
    Kenna ja Joonatan keväällä 2010.
  • Kenna ja Pami kesällä 2004.
    Kenna ja Pami kesällä 2004.

Vähitellen net on lyhentynheet.
Net lyheni vaivihkaa.
Niistä tuli hittaita.
Niihin tuli kaihomielisyys.
Ihmettelevä kiitollisuus.

Korpimettän polut ja pusikot kiitos teillekki.
Nyt luotoäitin vihreät helmat kukkii kauneimmillaan.
Kohta nousee sienet ja puolukat loistaa.
Sitte taas puitten lehet on aivanko sipsejä polun varrella.
Sillainhan mie katoin viime syksynä.
Katoin puonneita ensimmäisiä syyslehtiä sipseiksi.
Talvi tullee ja uus kevät ja kesä.
Luonnon ihmeet jatkuvat.
Vain meän mettäkonfferenssit on ohi.
Lopussa.

Nettei ennää Joonatan ole sinun arvoisiasti.
Muutama hias askel.
Pari kyykistystä.
Hauras perusasento.
Tiukka katse ylös minun silhmiin.
Apua, äkkiä kotia täältä ja joka paikasta!
Kevvein askelin kotia ja porthaatkaan ei tunnu missään.
Kotia, hopusti vain kotia ja omhaan korhiin.

Et ole ennää aikkoihin tykäny tulla authoon.
Päivystät ja vartioit vain minua.
Ihan vieressä.
Kyttäät joka askelta.
Vaihat huonetta minun perässä.

Välistä on ollu pakko jättää sinut hetkeksi kotia.
Ja solet hulluna huutanu.
Ei mithään haukkumista, ko epätoivosta huutoa.
Tärissy hengen häässä.
Jako taas näit minut, sie ryntäsit pakhoon pöytien alle.
Verhojen taka piihloon.
Vähän ajan päästä rauhotuit ja tulit muina koirina.
Hyppelit näkemisen riemusta.
Häntäki kippuralla selän päällä.
Ja taas seuraat ja vartioit alvarhiinsa.

Joonatan, sie tulit fiksun Pami-koiran kans.
Siittä on melkein tasan 16 vuotta.
Ja 14v sitte tuli hökeltelevä ihana Kennuli koira!
Olette lasteni koiria.
Ja sairaus vei Pamin aikoja sitte.

Voi Joonatan 16v ja Kenna 14v!
Nyt on teän vuoro lähteä.
Ja vieläki niin kirkkaat silmät.
Mutta ulkona ennään askeleita vain tarpheitten verran.
”Niille ominainen liikkuminen on loppunu.”

Viiminen kevät.
Vielä tämä kuukausi.
Vielä tämä viikonloppu.
Vielä yksi aamu.

Ei voi mikkään estää.
Ei voi antaa minkkään estää.
Mikkään ei voi piättää.
Saatta mennä.

Nytton oikea hetki.
Teän vuoro.
Saatta nukkua pois.

Teillä on ollut erityisen pitkä koiranelämä, elämälle kiitos teistä! Netissä joku tuntematon eläinlääkäri muisteli, että koiransa menettäny tyttö 6v oli sanonu: ”Ihmiset syntyvät siksi, että he voivat oppia, miten eletään hyvä elämä. Että rakastetaan ja ollaan kilttejä toisilleen, eikö totta? No siis, koirat tietävät jo tämän, ja siksi niiden ei tarvitse elää niin pitkään.”

Voi rakhaat kaikki ja tet, jokka oletta rapsutuksia lähetelheet, aatelhaan toisia ja Kennan kotiväki, oijjoij, met ryömimä ja kiitämä. Ja hengitämä. Ja itkemä.

Rakkaudella Ämmi ja Joonatan, koira 16v, vielä hetken.
http://www.laronia.com/

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän marjattahalkilahtiblogituusisuomifi kuva
Marjatta Halkilahti

Niinpä niin Hilkka!
Joskus se vaan tulee.
Tulee se viimeinen kevät, viimeinen kesä, viimeinen kuukausi, viimeinen päivä.. On sitten kyseessä ihmiset tai eläimet..

Jostain sitä kuitenkin kerätään ja saadaan voimia ja mennään taas eteenpäin. Ja muistoista aika rakentaa lohdutuksen.

M-T Heikka

Kauhniisti kirjotit rakhaasta nelijalkaisesta ystävästäsi.

Se on elävä sielu, ja omanlainen yksilö, Joonatan.

Voimia sinulle ystäväsi menetykseen.

Kaarina Piipponen

Herkkä ja koskettava runo.

Joku on joskus sanonut, että mitä enemmän oppii tuntemaan ihmistä ja ihmisiä sitä enemmän arvostaa eläimen kiintymystä.

Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla.

http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Saarn.3.html

Tältä sivustolta löytyy mielenkiintoista luettavaa:

http://www.eternalanimals.com/

terveisin
rina (kaarina)

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Nyt on molemmat koirat menneet ja Pami jo vuosia sitten... Kenna ja Joonatan haudattiin vierekkäin.

Tummuessa illan,
luona sateenkaarisillan,
kun auringon viimesäteet taipuu,
niin moni koira uneen vaipuu.
On päivän leikit jäänet taa,
...ne onnellisna nukahtaa.
Nähden unta ystävistä,
perheistä ja hetkistä yhteisistä.
Odottaen sitä aamua valkenevaa,
kun jälleen yhdessä leikkien kirmata saa.

Kiitos Raili kauniista runosta! Ja kiitos jokhaiselle.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset